Olen ollut kiinnostunut hämmästyttävän monesta tänä syksynä julkaistusta kirjasta, vaikka esimerkiksi Finlandia-raadin puheenjohtaja Liisa Steinby piti koko tämän päivän kirjallisuuttamme viihteen ja kaupallisuuden mädäntämänä. Toivottavasti joku meistä on väärässä. Kirjoista en ole lukenut vielä yhtäkään, ne saa kirjastosta helpoiten joskus vuoden kuluttua. Järjestys on puhtaan subjektiivisen kiinnostuksen aikaansaama.

Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri 

Anna-Lena Laurén: Vuorilla ei ole herroja

Mauno Saari: Haavikko-niminen mies

Antti Hyry: Uuni

Monika Fagerholm: Säihkenäyttämö

Juha Hurme: Puupää

Sanna Karlström: Harry Harlow`n rakkauselämät

Tom Hodgkinson: Joutilaat vanhemmat

Joann Sfar: Pikku Prinssi

Seppo Laurell: Valo merellä

Tuomas Kyrö: 700 grammaa

Edit 30.12.09 Miika Nousiainen: Maaninkavaara Tulipahan todistettua, että aihe ei riitä tekemään kirjasta millään tapaa mielenkiintoista. Nousiaisen sietämätön tapa liioitellen toistella keksimäänsä juttua on tuttu Vadelmavenepakolaisesta. On vain se yksi aihe tai idea ja kirjan kaikki lauseet perustuvat sen suurenteluun ja toisteluun. Lisäksi lauseet ovat huonoja, kieli yksinkertaista, juoni olematon, henkilöt paperinukkeja, koko kirja kuin suomalaista nykyproosaa, huonoimmillaan.

Jaakko Heinimäki, Juha Metso: Miina - Äkkijyrkkä

Kjell Westö: Älä käy yöhän yksin

Hassut juhlijat - ihanat ystävät

Päätin sitten kokeilla jotain ihan muuta, käsitöitä. Tunnetusti ei-niin-minun-kupilliseni-teetä. Kuvassa oikealla anarkistilapanen, joka on neulottu crazy knitting -periaatteiden mukaisesti, siis säännöittä ja huumorilla. Paria ei luonnollisesti ole edes aloitettu, vaikka hauskaa oli. Langatkin loppui. Seuraavana viikonloppuna oli aiheena virkkaus. Ja se jo sujui. Tai siis sekin sujui. Päättömät lapaset ovat jopa käytössä, juuri sellaiset kuin tarvitsinkin. Tekeminenkin koukutti. Lisää lankaa! (MItä ihmettä..?)